Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme!

Edunvalvontavaltuutus

Harhaluuloja edunvalvontavaltuutuksesta

Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

1. Jokaisen, joka haluaa tehdä edunvalvontavaltuutuksen, tulee hankkia lääkärinlausunto

Lääkärinlausuntoa ei tarvita, kun edunvalvontavaltuutuksen tekevä henkilö on perusterve, eikä hänen toimintakykyään tarvitse epäillä. Jotta edunvalvontavaltuutus olisi pätevä, tarvitaan aina kaksi esteetöntä todistajaa, jotka allekirjoituksellaan todistavat, että valtuutus on laadittu vapaasta tahdosta ja valtuuttaja ymmärtää, mitä tekee.

Lääkärinlausuntoa tarvitaan ainoastaan siinä tapauksessa, että on herännyt epäilys, ettei edunvalvontavaltuutusta tekevä henkilö ole enää riittävän toimintakykyinen valtuutuksen tekemiseen. Tällainen epäilys voi syntyä vaikkapa siitä, että henkilöllä on todettu muistisairaus. Muistisairaus ei kuitenkaan automaattisesti estä edunvalvontavaltuutuksen tekemistä vaan siihen vaikuttaa nimenomaan se, mihin asti muistisairaus on edennyt, ja mikä on valtuutusta tekevän henkilön toimintakyky.

2. Edunvalvontavaltuutus astuu voimaan heti, kun se on tehty

Edunvalvontavaltuutus tulee vahvistaa Digi- ja väestötietovirastossa ennen kuin se tulee voimaan. Vahvistushakemusta varten tarvitaan aina asiantuntijan, käytännössä lääkärin lausunto. Lääkärinlausunnosta tulee selkeästi ilmetä, että toimintakykysi on merkittävästi alentunut. Vahvistamista hakee nimeämäsi edunvalvontavaltuutettu. Valtuutettusi ei kykene toimimaan puolestasi ennen kuin viranomainen vahvistanut edunvalvontavaltakirjan. Päätäntävalta asioistasi siirtyy siis vasta siinä vaiheessa, kun toimintakykysi on oikeasti mennyt.

Jos tarvitset apua edunvalvontavaltakirjan voimaan saattamisessa, asiantuntijamme ovat oheisessa artikkelissa selittäneet auki koko prosessin. Lue lisää edunvalvontavaltuutuksen prosessista >>

3. En tarvitse edunvalvontavaltuutusta, koska lapseni voivat hoitaa asioitani

Aikaisemmin näin on ehkä ollut. Moni keski-ikäinenkin on ehkä aikoinaan käynyt lunastamaan nyt jo historiaan jääneet ylioppilaslahjashekit pankissa ilman henkilöllisyyspapereita. Pankkiasioiden hoitaminen mummonkin puolesta on onnistunut ilman ongelmia, olihan tuttu pankkineiti seurannut elämääsi aina vauvasta asti. Ajat kuitenkin muuttuvat ja nykyään koko Suomesta ei taatusti löydy kuntaa, jossa virallisia asioita voisi hoitaa toisen puolesta ilman asianmukaisia valtuuksia.

4. En tarvitse edunvalvontavaltuutusta, koska puolisoni voi hoitaa asioitani

Toisin kuin moni kuvittelee, edes aviopuolisot eivät voi hoitaa toistensa asioita. Avioliitto synnyttää ehkä tiettyjä taloudellisia sidonnaisuuksia mm. avio-oikeuden muodossa, mutta avioliitto ei kuitenkaan tee puolisoista yhtä yhtenäistä henkilöä. Jos puolison toimintakyky menee, tarvitaan siis edunvalvontavaltuutus, jotta tämän puolesta on mahdollista huolehtia vaikkapa raha-asioista.

5. Edunvalvontavaltakirjassa nimetty henkilö on vapaa toimimaan valtakirjalla juuri siten kuin itse parhaaksi katsoo

Valtuutettusi on velvollinen toimimaan sinun etujesi mukaisesti ja hänen tulee ehdottomasti noudattaa edunvalvontavaltakirjassasi tekemiä määrityksiä mm. varojesi käyttöön liittyen.

6. Sillä ei ole merkitystä, kenet nimeän edunvalvontavaltuutetukseni

Voit nimetä edunvalvontavaltuutetuksesi kenet haluat, ja varmasti suurimmalle osalle onkin luontevaa nimetä joku lähisukulainen kuten oma täysi-ikäinen lapsi tai sisarus. Yleensä tämä on hyvä ratkaisu, sillä läheiset henkilöt myös tuntevat meidät ja tarpeemme parhaiten. Ota kuitenkin huomioon, että eteen saattaa tulla tilanne, jolloin esimerkiksi lapsesi katsotaan esteelliseksi toimimaan puolestasi. Valtuuttajan lapsi ei esimerkiksi voi myydä sisarukselleen valtuuttajan omaisuutta lähisukulaisuuden muodostaman esteellisyyden takia. Siksi valtuutetun ja varavaltuutetun rinnalle kannattaa aina nimetä esteetön valtuutettu, joka ei ole sukua tai esimerkiksi sukulaisen puoliso.

7. En tarvitse kuin yhden valtuutetun edunvalvontavaltakirjaani

Jos pystyt nimeämään edes yhden valtuutetun, johon luotat 100 %, niin hieno homma! Mutta aina olisi tietysti parempi, jos saisit edunvalvontavaltakirjaasi nimettyä useammankin henkilön. Mikäli sinulla on vain yksi valtuutettu ja hänelle tapahtuu jotain sellaista, ettei hän enää voi hoitaa asioitasi, siirtyvät asiasi viranomaisen hallintaan eli perinteisen edunvalvojan hoidettaviksi. Tämän voi välttää nimeämällä valtuutetulle varahenkilöt, joita lakitermein kutsutaan toissijaisiksi valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi.

Linkin takaa löydät kaikki edunvalvontavaltuutukseen liittyvät artikkelimme >>

Lue lisää aiheesta

Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Kaikki edunvalvontavaltuutuksesta

Kun olet lukenut tämän artikkelin, tiedät kaiken tarpeellisen edunvalvontavaltuutuksesta, ja miksi aivan jokaisella tulisi olla sellainen.

Lue kokonaan
Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Miten tehdä edunvalvontavaltuutus puolisolle

Edunvalvontavaltuutuksella valtuutat sinulle tärkeän ihmisen huolehtimaan asioistasi tulevaisuudessa. Yleensä puoliso koetaan yhteisen talouden vuoksi parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi.

Lue kokonaan
Tiedätkö, mihin tilanteisiin voit joutua ilman edunvalvontavaltuutusta? Lue artikkelista 7 tarinaa edunvalvontavaltakirjasta ja tee oma valtakirjasi  Lexlyn verkkopalvelussa - Lexly.fi

Tarinoita edunvalvontavaltuutuksesta

Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen voi pelastaa monelta tukalalta tilanteelta. Lue asiantuntijamme artikkelista, millaisiin tilanteisiin valtuutuksen puuttuminen voi johtaa.

Lue kokonaan